Sandokaille hieno tulos SM-kisoista

Share |
28.04.2019

Sm2019.jpg

Taidon Suomen mestaruuksista kamppailtiin lauantaina 27.4. Porvoossa Aurorahallilla. Kilpailuissa oteltiin sekä henkilökohtaisissa että joukkuelajeissa. Kauden aikana kilpailu on ollut kovaa eikä jännitystä puuttunut näistäkään kilpailuista. Sandokailla oli kiitettävä edustus kilpailuissa useissa eri lajeissa.

Juniorisarjoista mitaleja kahmittiin reilusti. Kevään ahkera
treeni tDaniel_SM2019.jpguotti tulosta Manjo Haapalan vietyä hokeista hopeaa A-poikien sarjassa. Eveliina Lipponen voitti kultaa O-jissenissä eli hännänryöstöottelussa ja pronssia Tric Track radalla. Nopean suoritusajan tiukassa Trick Track -kisassa saavutti myös Kerttu Ylirisku. Onni Ylirisku ylsi vanhempien junioreiden Trick Track -sarjassa hopealle. Myös Taido Minit olivat edustettuna Daniel Rajalan kamppailtua hienosti 4-6- ja 7-9-vuotiaiden yhdistetyssä O-jissenissä sekä Trick Track -radalla.

Myös aikuisten sarjoissa oli joukko Sandokain edustajia. Manjo Haapala, Jari Viitanen, Nea Kulmala, Essi Pelttari sekä Porvoon taidoseuraa edustavan Julia Backman tekivät yhdistelmäjoukkueensa voimin onnistuneen kisasuorituksen, mutta joutuivat tällä kertaa tyytymään 4. sijaan.

Jigotai (Jyväskylä) - Sandokai -yhteisjoukkueessa Jari Viitanen (joukkueenjohtaja), Essi Pelttari, Mimmi Turpeinen ja Emilia Saarenketo nappasivat jo toistamiseen joukkueottelumestaruuden. Myös naisten henkilökohtainen ottelun Suomen mestaruus rantautui Essin mukana Keravalle.

Kiitos hienoista kilpailuista ja mahtavista suorituksista!
Seuraavana kisakalenterissa siintää EM-kisatapahtuma 2.-3.8. Tampereella.

Tarkemmat tulokset Suomen Taidon sivuilla.

Dinalle kiitos kuvista!

SM2019_2.jpg







28.04.2019Sandokaille hieno tulos SM-kisoista
05.03.2019Vauhdikasta menoa juniori-cupissa
11.02.2019KUTSU - Junioreiden cup-kilpailut 2.3.
08.02.2019Lauantain core peruttu
19.12.2018Kauden päättäjäisiä juhlittiin PompITissa
02.12.2018Essi palkittiin Keravan Urheilugaalassa 2018
02.12.2018Syyskauden ensimmäiset Mon-merkit
23.09.2018Syksyn ilmoittautuminen avattu Suomisportiin!
04.06.2018Kesätreenit alkavat!
24.04.2018Treenit peruttu to 26.4.!

Siirry arkistoon »